maanantai 24. maaliskuuta 2025

Toiminnallisia sanaluokkaharjoituksia




Vaikka kolmosluokkani sanaluokkajakso on ohi suomen kielessä tältä vuodelta, teetän toiminnallisia sanaluokkaharjoituksia edelleen. Oppilaat etsivät ja kirjoittavat vihkoonsa sanaliuskojen ohjeistamana sanoja esimerkiksi lukuläksystä ja lukuteatteriteksteistä. Esim. "Etsi ja kirjoita verbi, joka alkaa konsonantilla." 

Etsi ja kirjoita -tehtäviä voidaan laittaa väritaskustoon tai piilottaa (tai ripotella muuten vaan) eri puolille luokkaa. 

Mukana on myös taukojumppa- ja lepokortteja. Niitä voi käyttää halutessaan. Taukojumppakortin löytäjä pääsee tekemään esim. taukojumppakorttien tehtäviä (eivät sisälly tähän materiaaliin) tai yhdessä sovittuja aktiviteetteja. Lepokortti ohjaa esimerkiksi puolen minuutin lepotauolle. 





Ympyröi ja kirjoita

Ympyröi ja kirjoita -tehtävässä oppilas ympyröi eri sanaluokkien sanoja tietyillä väreillä ja kirjoittaa ympyröimistään sanoista virkkeitä.





Sanaluokka-arvoitukset

3 kpl 



Sanaluokka-arvoituksissa oppilas päättelee, mitä sanaa vihjeessä kuvataan. Tehtävissä 1 ja 2 on verbejä, substantiiveja ja adjektiiveja. Tehtävässä 3 on myös lisäksi persoonapronomineja. 

Tulosta kuva-sanapaperia esim. 4 kpl ja laita paperit esim. käytävälle. Oppilas ottaa yhden vihjeen ja ottaa selville, mikä sana on kyseessä. Omalla paikallaan hän kirjoittaa sanan. vastauspaperiinsa tai vihkoonsa. 




Löydät tämän toiminnallisen sanaluokkaharjoitusmateriaalin Freeedin verkkokaupasta


Arvonta 

Osallistu toiminnallisten sanaluokkaharjoitusten arvontaan Hääräämön Facebook-sivulla ti 25.3.2025 mennessä.



Ei kommentteja: